Sivut

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016 | Ideavarkaissa

Jatketaanpa sitten juttua niistä asuntomessuista (tässä aiempi postaus). Messuilla käyminen on vähän niinkuin kävelisi sisustuslehdessä, kivoja ideoita voi sitten soveltaa kotona joko samaan tapaan tai itselle sopivammaksi muokattuna. Meillä kävi sikäli hyvä tuuri, että saimme tutustua kohteisiin ensimmäiset tunnit varsin vähillä jonotuksilla. Tässäpä muutama yksityiskohta, joista ainakin osaa aion "lainata".

Pelkistettyjä yhden kukan tai viherkasvin lehden asetelmia on näkynyt lehdissä ja blogeissa jo jonkin aikaa. Messukohteessa oli hauskasti aseteltu useampi vieretysten, näyttää oikein kivalta:

Neilikoita olohuoneessa Toisessa kohteessa vastaava idea oli nostettu terassin ritiläseinämään. Vaatii jo vähän enemmän vaivaa, mutta toimisi vaikka juhlasomisteena.

Kukkasia seinälle
Pihlajanoksat tuntuivat olevan myöskin varsin suosittuja. Siinäpä onkin aika helppo ja edullinen sisustusidea!

Yksi hauskuus messuilla on katsella kauniita kattauksia, joita koteihin on tehty. Tuossa yläpuolella olevassa kattauskuvassa näkyykin yksi hauska juttu eli harmaantunut puu. Tosi kaunis ja simppeli kattaus. Olispa tosi kiva laittaa ihan justiinsa noin vaikka jouluiseen pöytään puuroa tarjottaessa. Sitten vaan haalimaan jostain tuommoiset "tabletit"...

Vanhaa puuta kattauksessa
Tykkään myös pienistä oivalluksista kuten tässä:

Lempi-kynttilä
Kiva kynttilä ilman puuhelmiäkin, mutta vallan mukavan näkönen noin. Viime vuoden messukuvissani esiintyy useampikin puinen pikkujakkara, tänä vuonna ehdin bongata ainakin tämän yhden. Tämmöiset on jotenkin aina yhtä sympaattisia :) Pikkujakkaroiden fanitus ei ole kovin hankala sisustusvamma, näitähän mahtuu mihin vaan?

musta pikkujakkara
Ja viimeisimpänä hauska "valokuvanaulakko" vai mikähän tämän virallinen nimi on...jäi jostain syystä selvittämättä tarkemmin tämän toteutus. Hupaisa idea kuitenkin :)

pikkunaulakko kuvineen
Semmoisia messumietteitä tällä erää. Tavataan taas!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016 | Musta on

Tervehdys! Kesällä on päästävä asuntomessuille. Ellei ne ole liian kaukana :) Monet messut on siis tullut jo kierrettyä, jotkut jäi väliin sen jälkeen kun oma talo oli suunnilleen valmis ja raksarasitus pahimmillaan. Tänä vuonna messut järjestetään Seinäjoella, jonne ajelimme päiväksi katselemaan ja vaikuttumaan tällä viikolla.

Messuista kirjoitetaan paljon sisustuslehdissä ja monissa blogeissa, niinpä en lähesty teemaa niinkään kohteita esittelemällä, vaan kokoamalla omia tunnelmia muutaman postauksen verran. Messuilla nimittäin näkee uusia ideoita ja trendejä, jolloin tulee samalla punnittua mitä niistä itse ajattelee. Ensimmäistä kertaa kuljin messuilla vähän paremman (kuin puhelimen/pokkarin) kameran kanssa, nyt on ollut hauska seuloa kuvia ja tavallaan puristaa kasaan mitä ne omista mieltymyksistä tällä hetkellä kertovat.

Musta rottinkituoli kutsuu lukemaan
Mun mielestä messuilla oli tänä vuonna aiempaa rohkeammin väriä. En tokikaan kiertänyt kaikkia kohteita, mutta semmonen fiilis jäi. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että kiinnitin itse huomioita etenkin mustan käyttöön. Huomasin nimittäin että tykkäsin siitä kovasti. Musta on tehokasta, tunnelmallista ja kodikasta kun sitä osaa oikein käyttää. Pahoittelen etten muista mistä kodista tuo yllä oleva tunnelmakuva on. Rottinkituoleja näkyi muuten muuallakin.

Erityisen rohkeasti mustaa oli kohteessa 24, Helena Karihtalan sisustamassa Pohjanmaa-talossa. Se oli yksi suosikeistani, talo jossa oli luonnetta (ja mustaa :D). Tässä muutama esimerkki:

Lastenhuone kohteessa 24

Makuuhuone kattoparruineen kohteessa 24


Vaikka näyttää selkeästi musta kausi tekevän omassa sisutuksessa tuloaan, täytynee kuitenkin hillitä itsensä ja aloittaa vaikka kattamalla mustaa, kuten kohteen 7 kesäkeittiössä.


Asuntomessupostauksia on luvassa lähipäivinä lisää, ihan vaan siksi että innostuin itse taas kovasti (voin lähtee mukaan jos joku on menossa päiväseltään vielä käväseen :D).

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Jouten

Loma, kesä, aikatauluton joutenolo. Siinä päällimmäiset kuulumiset. Rippijuhlan jälkeen on startattu muutaman päivän mökkikierrokselle; rantasaunaan, uimaan, letunpaistoon. Mökkiä vaihdettaessa nautitaan munkkikahvit järvenrantalevikkeellä, jonka kioskiin käy vain käteinen raha.

Tänä vuonna loma on paitsi kesästä nauttimista, myös siirtymä uuteen. Loman jälkeen kuopus aloittaa koulun. Omat työkuviot muuttuvat, sillä lomalle jäädessäni suljin paitsi toimiston oven, myös viimeisimmän viisivuotiskauden työelämässä, avatakseni elokuussa uuden oven. Tässä kesässä on mahtava tilaisuus ladata akkuja, lukea monta kirjaa, nauttia hyvästä seurasta, ottaa ilo irti elämästä. Välillä puuhaten ja toisinaan olemalla jouten :) Toissapäivän iltana istuin saunan jälkeen laiturilla ja ajattelin, että monikohan suomalainen tänä lauantaina on samassa puuhassa, nauttimassa veden äärellä saunan jälkeisestä olosta. Kunnes tajusin, että eihän ollutkaan lauantai vaan keskiviikko :D. Ehkä se on hyvä merkki noin rentoutumisen näkökulmasta; alkaa olla kesäfiilis kohdallaan kun viikonpäivä on hukassa?

Moni bloggaaja on koonnut kesälistoja asioista, jotka kuuluvat kesään, tai suunnitelmistaan kesän varalle. Yksi vakiokesäpuuha on lettujen paistaminen avotulella, niitä pitää myös tuoreeltaan syödä mielellään liikaa :D Pari vinkkiä jos olet ryhtymässä puuhaan: taikinan on hyvä olla riittävän kauan turvonnutta, pannun kuuma ja lastan pitkä. Niin ja rasvan kanssa ei tule säästellä. Tavataan taas!




perjantai 8. heinäkuuta 2016

Juhlat kotona

Meillä on tulevana sunnuntaina pojan rippijuhlat. Kotia on siivottu juhlakuntoon sekä sisällä että ulkona, astioita laskettu ja lainattu, suunniteltu ja tuumattu. Ruuanlaitossa ja leipomisessa luotan tällä(kin) kertaa sellaisten apuun, jotka sitä paremmin osaa :). Vieraita on tulossa kolmisenkymmentä. Pitäkäähän peukkuja että olisi edes jollain lailla ulkoilmajuhliin sopiva sää, olisi niin paljon mukavampi nauttia kesästä pihalla ja terassilla kuin pitää porukalla sadetta...


Virittelin toiveikkaana hyttyskynttilöistä tämmöisiä pöytäkoristeita ulkopöytiä varten.
Keväällä ajattelin, että pärjään vallan mainiosti aiemmin hankituilla juhlavaatteilla, mutta sitten kävikin niin että alennusmyynnissä tuli vastaan tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Seuraavana viikonloppuna on onneksi tulossa toiset perhejuhlat, mikä kätevä tekosyy...

Huomiselle on siis vielä tiedossa järjestelyhässäkkää. Luotettavin sääennuste taitaa olla luvassa vasta sunnuntaiaamuna ikkunasta ulos katsoessa. Tapaamisiin taas!